Minä ja Kaisla 

Moikka. 

Olen Kaisa Laukkanen, 41 -vuotias parturi-kampaaja, äiti, vaimo ja luova käsillä tekijä. Kauneusala on kulkenut mukanani nuoruudesta asti; parturi-kampaaja oli lapsuuteni haaveammatti, ja myöhemmin täydensin sitä myös kosmetologin koulutuksella.

Olen työskennellyt hius-ja kauneusalalla jo reilu 20 vuotta, ja edelleen rakastan tätä työtä sydämestäni. Olen aiemmin työskennellyt tiloissa joissa on ollut muitakin, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa rakentanut oman näköiseni tilan ja työympäristön; Hiushuone Kaislan. Avajaisia vietettiin tammikuussa 2026.

Hiushuone Kaisla syntyi halusta luoda paikka, jossa hiukset ovat pääosassa, mutta tilaa on myös lämmölle, rauhalle ja pienille hemmotteluhetkille. Haluan, että tänne on helppo tulla juuri sellaisena kuin olet. 

Kampaamokäynti voi olla paljon muutakin kuin uudet hiukset. Se voi olla hetki hengähtää kiireen keskellä, istahtaa alas ja antaa jonkun muun huolehtia hetken sinusta. Kaislassa saat nauttia rauhallisesta hetkestä, päähieronnasta ja halutessasi äänimaljojen lempeistä soinnuista.

Kuuntelen mielelläni sun toiveita ja haluan, että uskallat sanoa ääneen myös sen, jos jokin mietityttää tai et ole varma mitä hiuksillesi haluat. Kampaajalle ei välttämättä tarvitse tulla valmiin suunnitelman kanssa. Mietitään yhdessä juuri sinulle sopiva lopputulos.

Olen innokas oppija, ja osallistun paljon erilaisiin koulutuksiin ja valmennuksiin. Uuden oppiminen pitää inspiraation ja ammattitaidon terävänä, ja saan tuotua opit suoraan omaan työhöni.

Vapaa-ajalla, kun saan omaa aikaa, nautin mm. käsitöistä, askartelusta ja sisustamisesta - kaikki missä saan käyttää luovuutta, on mun juttu. 

Arkeni pyörii työn, perheen ja omien intohimojeni ympärillä, ja juuri se tekee elämästäni rikasta.

Jos kaipaat uusia hiuksia, hetken omaa aikaa, pientä hemmottelua tai luottokampaajaa, olet lämpimästi tervetullut Hiushuone Kaislaan.

Nähdään Hiushuone Kaislassa.

- Kaisa  


 Ajanvaus: sähköisesti, puhelimitse tai paikanpäällä